Tanssitaiteen maisteri Kati Kallio (synt. 1971, Rovaniemi) on tanssitaiteilija, elokuvantekijä ja Suomen johtava tanssielokuvan asiantuntija. Hän on valmistanut 15 lyhyttä tanssielokuvaa, joita on esitetty useilla kansainvälisillä festivaaleilla ja televisioissa.

Kallion taiteellinen työskentely on keskittynyt tanssielokuvaan vuodesta 2008 lähtien. Hän on suomalaisen tanssielokuvan pioneereja kansainvälisesti arvotetun Loikka tanssielokuvafestivaalin perustajia. Loikka tanssielokuvafestivaalin taiteellisena johtajana Kallio toimi vuosina 2015-2018.

Hän on vuodesta 2010 lähtien kehittänyt koululaisille soveltuvia tanssielokuvan työpajoja ja kuratoinut elokuvanäytöksiä myös lapsille ja nuorille. Kallio on kouluttanut suomalaisia tanssinopettajia hyödyntämään tanssia ja liikkuvaa kuvaa opetuksissaan. Kallio on myös valmistanut opettajille suunnatun oppimateriaalipaketin vuonna 2018 työskennellessään Loikka Kontaktissa.

**

Kati Kallio is Finnish dance filmmaker, curator, dancer and choreographer. She has MA degree in Dance from UniArts Helsinki  – Theatre Academy. She is the leading dance film expert in Finland who receives annually several international invitations as a curator, jury member and panelist. Her artistic works has been focused in dance films since 2008 and her films have been screened and broadcasts widely around the globe. 

She is one of the pioneers of dance films in Finland and was artistic director of Loikka dance film festival 2015-2018